Täällä kirjoittelee 22-vuotias aloitteleva amerikanstaffordshirenterrieri ja tenterfieldinterrieri kasvattaja Etelä-Pohjanmaalta Alajärveltä. Olen suorittanut kasvattajan peruskurssin 3/2020 ja allekirjoittanut kennelliiton kasvattajasitoumuksen. Vuonna 2017 päädyin opiskelemaan Keski-Pohjanmaan ammattiopistolle eläintenhoitajaksi (tutummin Kannuksen Kennellinja). Eläintenhoitajan ammattiin valmistuin vuonna 2020.
Koko lapsuuteni olen viettänyt erilaisten koirien parissa, mutta ensimmäinen oma koirani oli australianpaimenkoira Urpo. Urpo saapui minulle ollessani 15-vuotias innokas koiraharrastajan alku. Suurin halu oli saada itse vaikuttaa koiran elämään, ruokintaan ja koulutukseen. Urpon kanssa kuljettiin aktiivisesti treeneissä vaikkakin suurin osa koiraharrastuslajeista oli minulle silloin vielä tuntemattomia.
Urpon elämä harmillisesti päättyi sen ollessa neljä vuotias. Koira sairasti vakavaa nivelrikkoa ja spondyloosia jotka johtivat myös käytöksen muutoksiin. Elämä kävi raskaaksi sekä koiralle, että omistajalle. Vain yksi koira voi olla ensimmäinen.
Täydellinen rakkaus amstaffeja kohtaan syntyi vuonna 2019 opiskeluihin liittyvän työharjoittelun ansiosta, jonka toteutin amstaffikasvattaja Mari Lehkosen (kennel Kuuhullun) luona. Kuuhullulta sainkin ensimmäisen oman amstaffini Makian joka on myös ensimmäisen pentueeni emä. Makian jälkeen kotiin saapui Kuuhullun Kaikkein Parrain eli Velka vuonna 2020. Velka harmillisesti päästettiin ikiuneen 6/2022 vakavien terveysongelmien vuoksi. Minulla ei ole ollut onni matkassa amstaffien terveyden kanssa sillä perheesemme saapui vuonna 2022 amstaffi Laina joka päästettiin ikiuneen 2023 vain reilun vuoden iässä vakavien iho-ongelmien vuoksi. Suru niin monesta menetetystä nuoresta koirasta on ollut valtava ja erittäin harmillista.
Ennen amstaffeja olin vannoutunut paimenkoiraharrastaja ja harrastin koirien kanssa mm. rally-tokoa, tokoa ja pk-lajeja. Amstaffien kautta olen löytänyt kipinän harrastaa näyttelyitä ja vetolajeja arkitottelevaisuutta unohtamatta. Kuitenkaan tottelevaisuuskentillä meitä ei ole nähty omien työkiireiden ja motivaation puutteen vuoksi. Tosin rakkaus PK-lajeja kohtaan sykkii vielä ja uskon, että meidät vielä metsässä ja tottiskentillä tavataan. Arvostan palveluskoiraharrastajia todella paljon. Lajit vaativat aikaa ja suurta rakkautta lajia kohtaan.
Jonkin verran aktivointimielessä kotona asuvien koirien kanssa on treenattu myös etsintää kuten nose workia, hakua ja esineiden etsintää. Nenätyöskentely on koiralle kuitenkin niin luontaista työtä, että en voisi olla tarjoamatta sitä. Pääasiassa arki kuitenkin koostuu perusasioista jotka tekevät koiran elämästä hyvän ja onnellisen. Nykyään en enää voisi kuvitella itselleni paimenkoiraa sillä olen löytänyt rodun jolle voin elää täysillä. Perheeseemme liittyi 2022 kesällä kuitenkin maailman suloisin maskotti tenterfieldinterrieri Hymy. Hymy ei suinkaan tule jäämään laumamme ainoaksi tentuksi. Hymylle on myös jalostussuunnitelmia.
Amstaffien kautta on syntynyt halu saada vaikuttaa amstaffien terveyteen ja ominaisuuksiin. Tavoitteeni on kasvattaa terveitä hyvällä luonteella varustettuja amstaffeja. Amstaffi ei kuitenkaan ole kenen tahansa koira eikä sen varsinaisesti kuulu olla helppo koira, vaikka nykyään amstaffeja tavataan paljon koti ja perhe koirina. Kokonaisuuden hallinta saattaa olla joskus vaikeaa, mutta siksi tämä onkin niin kiehtovaa. Innolla odotan tulevaisuutta tämän rodun parissa.
Mitä taas tenterfieldinterrieriin tulee niin olen itsekin vielä aivan äimänä kuinka hienon rodun pariin olen tieni löytänyt. Tenterfieldinterrierejä on suomessa kuitenkin vielä niin vähän, että rodun jalostustyö suomessa on kohtuullisen hidasta eikä monikaan vielä tunnista rotua. Tähän rotuun kannattaa ehdottomasti tutustua mikäli kaipaa vierelleen seurallista ja aktiivista pientä terrieriä.
En vielä tiedä tarkalleen mihin suuntaan haluan kasvatustyötäni viedä, mutta uskon löytäväni suunnan ajan kanssa. Tärkeintä minulle kuten monelle muullekin kasvattajalle on, että saisin työlläni aikaiseksi hyväluonteisia ja terveitä koiria. Koiran ei koskaan tule olla omistajalleen taakka luonteen tai terveyden osalta, mutta valitettavasti joskus niin käy.
